RIO INFO

 
   
  BRASILIA TIEDOT 
Brasilia on maailman viidenneksi suurin maa maailmassa ja sen pinta-ala on 8.511.965 km2. Brasilian 165 miljoonaa asukasta tekevät siitä maailman kuudenneksi väkirikkaimman maan. Väestö on ikärakenteeltaan pääasiassa nuoria ja 62 prosenttia väestöstä on iältään alle 29-vuotiaita. Pohjoisesta etelään mittaa maalla on 4320 km ja idästä länteen jopa hieman enemmän eli 4328 km. Maa rajoittuu idässä Atlantin valtamereen ja omaa noin 9000 km rannikkoa. Brasilia on Etelä-Amerikan suurin maa, joka kattaa lähes mantereesta. Ecuadoria ja Chileä lukuunottamatta kaikki muut mantereen maat ovat Brasilian rajanaapureita. Brasilia on jaettu viiteen alueeseen: pohjoiss Brasilia, koillis Brasilian, kaakkoinen Brasilia, Keskilänsi ja eteläinen Brasilia. Maahan kuuluu 26 osavaltiota sekä liittovaltion pääkaupungin Brasilian alue. Rio de Janeiron osavaltio yhdessä Sao Paulon, Minas Geraisin sekä Esperito Santon kanssa muodosta kaakkois Brasilian alueen, joka käsittää lähes 11% maan pinta-alasta ja siellä asuu noin 44% maan väestöstä. Kaiken kaikkiaan 90% asuu kaupunkien alueella
 
RIO DE JANEIRO TIEDOT 
Rio de Janeiro osavaltion pinta-ala on 43305 km2 ja asukkaita alueella on kaiken kaikkiaan noin 14 miljoonaa. Rio de Janeiron kaupunki puolestaan on maan toiseksi suurin kaupunki ja sen alueella asuu noin 7 miljoonaa brasilialaista. Kaupungin alue käsittää 1171 neliökilometriä ja sijaitsee Kauriin kääntöpiirillä. Rio de Janeiro, on nimensä mukaisesti osavaltion pääkaupunki ja toimi maan pääkaupunkina vuosina 1763-1961. Tämä vuorien ja meren väliin levittäytyvä kaupunki on epäilemättä yksi maailman kauneimmista kaupungeista. Brasilia kattaa useita aikavyöhykkeitä. Rio de Janeiron aikavyöhyke on Suomeen verrattuna talviaikana neljä tuntia jäljessä Suomen ajasta ja kesäaikaan 6 tuntia jäljessä. Kelloja siirretään Brasiliassa syksyisin ja keväisin, mutta ajankohta ei ole identtinen Euroopan talvi- ja kesäaikaan siirtymisen kanssa. 

YHTEYDET 
Rio de Janeiron kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Ilha do Governador alueella noin 25 km Copacabanan ja Ipaneman rannoista. Pienempi kotimaan lentokenttä sijaitsee keskellä kaupunkia ja palvelee etenkin Rion ja São Paulon välistä liikennettä sekä muita kotimaan kohteita. 
International Airport Information Tel. (55 21) 3398-4526, 3398-4527. 
Kotimaan lentoasema Puh. (55 21) 2210-2457. 

Rio de Janeiron taksit toimivat taksimittarilla, joten aina onkin syytä tarkistaa, että kuljettaja laittavat mittarin päälle lähdettässä. Lentokentiltä löytyy lisäksi lukuisia yrityksia, jotka laskuttavat etukäteen kiinteän hinnan tietyille alueilla. Nämä ovat suositeltavia vaihtoehtoja etenkin kieltä puhumattomille matjailijoille.

RAHA
Brasiliassa valuutan nimi on REAL. Yksi Real koostuu 100 sentistä. Voit vaihtaa rahaa pankeissa, hotellien vastaanotossa taikka lukuisissa ympäri kaupunkia sijaitsevissa rahanvaihtopisteissä. Suuret pankit, ravintolat, hotellit ja kaupat hyväksyät kansainvälisiä luottokortteja, joista yleisimpiä ovat Visa sekä Mastercard. American Express ja Diners Club kortit ovat niin ikään käytössä, mutta niiden hyväksyminen maksuvälineenä kannattaa tarkistaa etukäteen. Luottokortilla maksettavessa suositellaan perusvarovaisuutta. Useimmissa paikoissa on käytössä moderni langaton maksupääte johon asiakas näpyttelee itse oman koodinsa. Pankit ovat avoinna maanantaista perjantaihin klo. 10.00-16,00, lukuun ottamatta julkisia ja juhlapäivinä. 

Juomarahat monissa ravintoloissa ja baareissa sisältyvät laskuun (10%). Mikäli näin ei ole on se ilmoitettu laskun alareunassa (serviço não incluido). Suositeltava juomarahan määrä näissä tapauksissa on 10%.

PUHELIMET 
GSM puhelimet toimivat erittäin hyvin Brasiliassa ja kattavimmat verkot tarjoavat Oi, Tim, Claro ja Vivo. Brasilian kansainvälinen maakoodi on 55 ja Rio de Janeiro kaupunkikoodi puolestaan on 021 (kansainvälisissä puheluissa numero 0 ei käytetä). 

INTERNET YHTEYDET
Monet operaattorit tarjoavat 3G internet yhteyksiä Brasilian suurimmissa kaupungeissa ja Rio de Janeiron eteläisellä alueella tämä palvelu toimii hyvin. 

POSTI 
Postin palvelut toimivat Brasiliassa suhteellisen hyvin. Yleensä lentoposti Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan saapuu reilussa viikossa, poikkeuksiakin toki on. 

SÄHKÖ 
Brasiliassa on käytössä sekä 220 että 110 voltin sähköyhteydet, joista jälkimmäinen (110) on käytössä &nbspRio de Janeirossa. Pistorasit ovat pääsääntöisesti samanlaisia kuin Suomessa (kaksi pyöreää reikää). 

TURVALLISUUS 
Rio de Janeiron on maineeltaan vaarallisempi kuin todellisuudessa. Kaikesta huolimatta on syytä kiinnittää huomiota perusturvallisuuteen. Kaikki arvoesineet sekä matkustusdokumentit kannattaa jättä hotellin tallelokeroon. Pidä mukanasi aina vain tarvitsemasi tavarat ja pieni määrä rahaa. Rannalle pidä tavaroitasi silmällä ja varo Atlantin voimakkaita pohjavirtoja uidessasi. Houkutuksesta huolimatta älä mene rannalle öiseen aikaan. Vältä kävelyä öiseen aikaan ja käytä mielummin taksia, joita Riossa on aina helposti saatavilla. Mahdollisissa ongelma tilanteissa ota yhteyttä Rion turisti poliisiin, joko puhelimitse 2511-5112 taikka osoitteessa: Av. Afranio de Melo Franco, Leblon. 

VIISUMIT 
Suomalaiset eivät tarvitse Brasiliaan viisumia ja saavat olla maassa 90 päivää turistina. Turisti status ei oikeuta työntekoon eikä business matkailuun. Maahan saavuttaessa on hyvä olla näyttää majoitus varauksen tietot taikka majoitus voucher sekä matkavakuutus. Passin tulee olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan jälkeen. 

ILMASTO
Rio de Janeirossa on trooppinen ilmasto ja kesä kestää joulukuusta maaliskuuhun. Talvi ajoittuu kesäkuusta aina elokuulle. Lämpötilat vaihtelevat kesäisin 25-42 asteen välillä ja talvisin 16-28 asteen välillä. Monet ravintolat ja yökerhot eivät rajoittavat pukeutumista, vaikka trendikkäimmistä vaativatkin hieman huoliteltumpaa pukeutumista iltaisin. Päiväsaikaan nähtävyyksiin tutustuttaessa ja rannalla liikuttaessa kevyt vaatetus, kuten puuvilla paita, shortsit, kesämekot ja varvassandaalit ovat kaikkein käytännöllisin vaihtoehto. Pitkähiaiselle saattaa olla tarvetta vain talviaikaan iltaisin.   

TERVEYS 
Brasiliassa on suositeltavaa juoda pullotettua vettä ja auringon voimakkuuden kanssa on syytä olla varovainen. Riosta voit hankkia suhteellisen edukkaaseen hintaan korkeakertoimista (50) aurinkovoidetta. Alla muutaman englantia puhuvan lääkärin yhetystiedot.  

Dr. Antonio Carlos Sousa Junior (puh. koti: 2225-2362) 
Dr. Leronardo Ponce de Moura Rua 
Miguel Couton, 124-2. andarCentro - RJ 
Jos tarvitset hammaslääkäri Rio: 
Dr. Valda Paulis Dzelme 
Dr Alicia PaulisRua Francisco Sá, 23/301 
Copacabana Puh: (021) 2513-3025 

KIELI 
Brasilian virallinen kieli on portugali. Englannin kielen taito ei yleisesti ole kovin hyvä, mutta suurissa hotelleissa sekä lentokentillä palvelua saa englanniksi. 
 
ELINTARVIKKEET JA JUOMAT 
Brasilialainen keittiö on verrattavissa muihin suuriin ruokakulttuureihin ja se tarjoaakin monipuolisia makuelämyksiä. Kuuluisimmat kansalliset herkut ovat lähtöisin Bahian ja Minas Gerais:n osavaltioista, mutta näihin eritkoituneita ravintoloita löydät myös Rio de Janeirosta. Rio de Janeirossa puolestaan kuuluisin ruokalaji on feijoada, eräänlainen papu muhennos, jota syödään erityisesti sunnuntaisin. Toinen suosittu ruokalaji Brasilissa on grillattu liha. Churrascaria ravintoloissa pääset nauttimaan grillatua lihaa kaikissa mahdollisissa muodoissa.&nbspRio de Janeiro on tunnettu myös juomistaa, joista perinteisin on sokeriruoko viinasta, sokerista ja lime:sta valmistettu caipirinha. Perinteisen limen sijaista caipirinhaa on nykyisin saatavilla myös muista hedelmistä valmistettuna. 

RANNNAT
Ranta elämän merkitystä Riossa ei voi missään nimessä vähätellä. Kaupungin 90 kilometriä rantaviivaa ovat erottamaton osa elämäntapaa. Tunnetuimpia rantoja ovat maailman kuulut Copacabana ja Ipanema, jotka löytyvät kaupungin sydämestä. Olit sitten missä päin Rioa hyvänsä et koskaan ole kaukana rannasta. Rantojen aluelta löydät myös useita harrastusmahdollisuuksia kuten rantalentopallon, jalkapallon, voimistelun ja surffauksen. Rantabulevardi on jaettu kahteen osaan, toinen on kävelijöitä toinen lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä varten . Bulevardia reunustavat lukuista kioskit penkkeineen ovat oiva paikka rentoutua, nautti maisemista ja kylmästä virvokkeesta. Ajoittain Rion rannoilla järjestetään myös konsertteja ja vuotuisen uuden vuoden juhlan huikeaa ilotulitusta tulee seuraamaan reilu miljoonia osanottajaa.

YÖELÄMÄ 
Kellon ajasta riippumatta Riossa on näettävää ja koettavaa. Kuten kaikki suurkaaupungit, ei Rio de Janeirokaan nuku koskaan. Kaupungista löytyy lukuisia vaihtoehtoja viihdettä ja rentoutumista ajatellen. Rion yö alkaa käytännössä auringon laskiessa, vaikka paikalliset lähtevätkin ulos vasta myöhään illalla. Illallinen nautitaan perinteisesti vasta klo 21 jälkeen ja monet ravintolat alkavat täyttyä vasta ilta kymmenen aikaan. Syöminen on osa illan viihdettä ja ruokailuun käytetään perinteisesti paljon aikaa. Useissa ravintoloissa voit illallisen aikaan nauttia myös elävästä musiikista. Paikallinen yöelämä keskittyy voimakkaasti Lapan kaupunginosaa, josta löydät lukemattoman määrän viehättäviä baareja. Täällä nautit myös perinteisestä brasilialaisesta musiikista oikean bändin tahdottamana. Riosta löytyy myös joukko suuria yökerhoja, jotka palvelevat elektronisen musiikin ystäviä. 
 
 
ETUSIVU | RIO INFO | MITÄ NÄHDÄ | MISSÄ ASUA | KUVA GALLERIA | KARTAT
MEIDÄN PALVELUT | HOTELLIT BRASILIASSA | RETKET BRASILIASSA | OTA YHTEYTTÄ